Kummallinen kapistus tuo vasemman jalan sukka. Pitkään luulin pesukoneemme syövän niitä. Pesukoneemme päätti päivänsä. En tiedä mahtoiko saada sukkahikimyrkytyksen tai muuten yliannostuksen eksyneitä sukkia. Hankimme uuden pesumasiinan. Uusi koneemme oli eri huonetta ja sukua kuin edellinen aparaattimme, ainakin se oli eri merkkinen. Tavat kuitenkin silläkin olivat kuten edeltäjälläänkin, sukkia söi. Pesuhuoneen nurkassa on vadillinen orvoiksi jääneitä oikean jalan lämmittimiä hyljättyinä kumppaniensa lähdettyä maailman turuille hurvittelemaan kaiketi.
Jossain vaiheessa minulle heräsi epäilys, josko myös jälkikasvun sänkyjen alla olisi jonkinlainen musta aukko sukkia varten. Mahdollista on myös, että siellä majailevat puolikesyt villakoirat popsivat sukkia välipaloikseen. Tarkemmin en ole tutkinut, sillä minähän en nuorison sänkyjen aluksia kolua ja jos itse pelkäävät villakoirien purevan niin pelätköön.
Lokakuun ensimmäisenä pakkasaamuna kuitenkin päätin lähteä paikallisen golf-kentän liepeille kuvaamaan kuurankukkia. Siellä maata lötkötti yksinään karkuteille lähtenyt vasemman jalan sukka. Liekö lähtenyt reippailemaan, paennut villiintyneitä villakoiria vai mitenkä lienee noin kauas joutunutkaan? Ei osannut sukkaparka vastata, mutta niin nokkela kuitenkin oli, että oli osannut suojakseen kauniin valkoisen kuuraturkin kehitellä. Kaikista kadonneista vasemman jalan sukista juuri tuo nokkeluus aiheutti sukan pääsemisen julkkikseksi ja tänne internetin ihmeelliseen maailmaan kaiken kansan nähtäväksi. Niin se vaan on sukankin elinkaari yllätyksiä täynnä.
Kommentit