Kesä meni ja syksy tuli niin, että humpsahti vain. Minulla on kylläkin vielä kaksi viikkoa kesälomaa käyttämättä. Sen aion nautiskella sitten loppukuusta, sillä enhän ole koskaan helteistä pitänytkään. Ei nyt tietenkään pakkastakaan tarvitsisi kesälomalla olla, mutta pääasia lienee loma.
Valokuvatorstaikin ohittui työtä tehdessä, Töissä oli sitten sellainen tohina menossa yhdentoista aikaan, ettei kyllä tullut mieleenkään ruveta mitään kuvailemaan. Ajatuksena mielestäni oikein hauska idea, ajoitus vaan ei sopinut. Minua kalkkista kuitenkin ihmetytti niin monien kuvien mukana ollut toteamus aikaisesta heräämisestä tai aamukahveista tuohon aikaan. Aamuvirkkuna ihmisenä olen silloin joko töissä tai muten täydessä vauhdissa ollut jo monta tuntia. Minusta päivän paras hetki on aamulla kukonlaulun aikaan ja päivä on puoleksi pilalla jos sen yli nukkuu. Myönnettäköön, että olen myöskin sellainen illantorkku, etten koskaan katso myöhäiselokuviakaan. Joskus olen yrittänyt, ja sinnitellyt loppuun asti kuitenkaan aamulla tietämättä mitä oikeastaan olen katsonut. Niin me vain olemme erilaisia.
Nyt tuolla jakavat Pitkämäelle mitalia Osakan kisoissa. No niin, piti käydä katsomassa Maamme-laulu ja lipun nosto. Ollaan me vaan hyviä, niinhän suomalaiset voiton hetkellä sanovat, vaikka päinvastaisessa tilanteessa tuskin tuntevat. Passaisi mennä arvostelijoiden itse koittamaan, vaikka en mikään urheilufriikki olekaan.
Viime viikolla kävin sökön polveni kanssa keskussairaalassa poliklinikalla. Toukokuusta asti olen sinne jonottanut. Nyt kävin otilla ja seuraavaksi joskus kuulemma kutsuvat magneettikuvaan ja uudelle vastaanotolle, Tohtorimme väänteli ja käänteli koipeani. Sai sen taas kipeäksi, vaikka ei juuri nyt kovasti ollutkaan. Itse asiassa pelkäsin etteivät usko sen olevan kipeä ollenkaan, kun ei juuri nyt isommalti vaivaa. Tosi asiassa se on ollut enemmän ja vähemmän vaivainen niin kauan kuin muistan, mutta ilmeisesti nyt vielä vaivaisempi. Ystävällinen tohtorimme kysyi, josko olen sen joskus loukannut. Sanoinhan minä pelanneeni ammoin koripalloa, joskus yli 30 vuotta sitten, ja epäilen alun juontavan jo niiltä ajoilta. Tohtorimme ei tuohon kommentoinut sen kummemmin. Vasta ulkona autossa istuessani tajusin, ettei tuo tohtoriparka ollut vielä edes syntynytkään silloin kun tämä mummo jo sarjatasolla palloili.Olisin kevyesti voinut olla vaikka poikaparan äiti!
Niin, että tämmöistä tänne tänään ja huomista odotellaan. Tulisipa oikein kaunis ja kuulas syksy ja paljon muhkeita värejä niin minä tykkäisin...
Kommentit