Tässä päivän mittakaavaa, panssarivaunuraketti kumollaan auton alle jääneenä ja niin pienenä. Aika kaukaa haettu aasinsilta, mutta laitanpa sen tähän kuitenkin. Katselin äsken telkkarista Hannu Väisäsestä kertovaa ohjelmaa. Itse asiassa näin sen jo toisen kerran. Kummallakin kerralla se oli minusta samalla kiehtova, omitunen ja erittäin kiinnostava.Tunnen itseni niin perusrealistiksi, että hänen maailmansa ja ainakin tuosta filmistä välittyvä maailmankuvansa todellakin kiehtoo minua. Jää jotenkin sellainen tunne kuin hän eläisi aivan toisessa todellisuudessa kuin minä. Sellaisessa epätodellisessa, unenomaisessa ja samalla melkeinpä kadehdittavassa. Ihan kuin eläisi jossain leikissä jonne ei ole pääsyä. Toki uskon ja ymmärrän, että arkipäivän huolensa ja murheensa taiteilijallakin on, mutta niistähän ei puhuttu. Olisi oikeastaan aika jännää antaa itselleen mahdollisuus kokeilla kaikkea mielenkiintoista ja uutta tai vain heittäytyä luomisen tunnelmaan, mutta nahkan alla asuu tuo suomalainen syvään juurrutettu perusluterilaisuus ja velvollisuudentunto, joten heittäytymättäpä taitaa jäädä.
Olen pitänyt molemista Väisäsen kirjoista kovasti. Hän tuossakin dokumentissa toistuvasti korostaa kirjojen fiktiivisyyttä. Niin varmaan paljolti onkin. Minua noissa kirjoissa kuitenkin kiehtoo hänen vähäeleinen tapansa kuvata aikoja, paikkoja ja tilanteita sekä tietynlaista erilaisuuden kokemista. Vanikanpaloja lukiessani tunsin itseni tosi konkreettisesti kulkemassa prikuilleen samoja polkuja pitkin kirjoittajan kanssa. Toki olen noita samoja polkuja lapsena trampannutkin. Samoin lukiessani hänen kuvaustaan vanhasta koulustamme, tunsin kyllä nenässäni senaikaisen koulun tuoksunkin. Muistan kuinka äitini saattoi joskus sanoa vaikka jonkun vaatteen haisevan ihan koululle. Ei koulussa silloin mielestäni mitään erityistä hajua ollut, mutta nyt vuosien jälkeen tunnen kyllä sen hajun nenässäni vaikka vain luen paikasta kertovaa kirjaa. Noita kirjoja lukiessani huomasin humpsahtavani kuin huomaamatta takaisin lapsuuteeni ja tuntevani olevani siellä jo kauan sitten menetetyssä ajassa.Tuntuu myöskin kiehtovalta asialta ajatella sitä kuinka minulle oikeasti aivan tuntematon ihminen on voinut ikään kuin kulkea minun askelissani ja ajatella monin paikoin minun ajatuksiani Luulenpa ostavani nuo kirjat ihan itselleni omiksi ja lukevani ne uudelleen.
Kommentit