770054.jpgLomalla ollaan vielä vähän aikaa. Kolme viikkoa on mennyt oikein mukavasti. Kaksi ensimmäistä ensin matkustellessa ja tämä kuluva ihan täällä kotinurkissa. Maanantaina olisi sitten edessä paluu verstaalle.Kuten kuvasta varmaankin voi todeta, rennosti on otettu.



Kaikkea hauskaa sitä tuolla maailmalla näkeekin. Turussa pistäydyimme. Kävelimme Aurajoen rantaa katselemassa maisemia. Joka kerta ihmettelen yhtä suuresti turkulaisten suurta ylpeyttä joestaan, joka ainakin minun silmiini on onnettoman kurainen uoma. Anteeksi nyt vaan kaikki turkulaiset, mutta minun jokiveteni on aina ollut kirkasta tai aurinkoisella säällä siniseen vivahtavaa, mutta ei koskaan kuranharmaata. Siellä sitten kaikenlaisia pursia katselimme. Myönnettäköön, meillä ei ole sellaisia lähimaisemissa. Sitten näimme vedessä jotain omituista. Niin totta kuin se olikin, siellä kellui kuin kelluikin television kuvaputki. Siinä samassa paikalle ilmaantui myös paljasjalkainen nuorimies kuvaamaan kellujaa. Minähän sitten kuvasin kuvaajaa ja sainkin aika hauskan sarjan otoksia. Tässä nyt esimerkiksi yksi niistä.

770111.jpg


Naapurimaassakin visiteerasimme melkein viikon verran verestämässä kielitaitoamme. Olen aivan vakuuttunut siitä, että finlandssvenska on jonkinlainen ruotsinsukuisten kielten kantaäiti. Minä tulen ymärretyksi finlandssvenskallani niin eri puolilla ruotsia, norjaa kuin tanskaakin, mutta en suinkaan aina ymmärrä heidän höpinöitään. Mistä se voi muustakaan johtua kuin minun puheeni loistavasta perusmuotoisuudesta verrattuna myöhemmin jalostuneisiin mongerruksiin. Näin se on oltava.

Lomareissuun kuului myös pakollinen Oulun kiertue. Ei minulla siellä enää sen kummempia suhteita vuosien jälkeen juuri Ouluun ole, mutta sieluni täytyy päästä kerran kesässä aistimaan Oulun ilmaa, jotta taas jaksaa seuraavaan kesän. Joskus olen miettinyt mokoman touhun viisautta, mutta en ole puusta pitemmälle päässyt. Aina sinne on kuitenkin yhtä mukava mennä ja aina tuntuu, että liian äkkiä lähdettiin pois. Mitään varsinaista tekemistä minulla ei siellä tosiaankaan ole, ja jos pitemmäksi aikaa jäisimme vaan lämehtimään alkaisi varmaan perhekin pitämään minua entistäkin omituisempana. Tuo toiviomatkani lienee vain tunnetason paluu entiseen aikaan, jota ei oikeasti enää ole olemassakaan muuta kuin fyysisenä ympäristönä. Samanlaista ajatusmaailmani usvaisuutta edustaa varmaankin myös se, etten ole isäni kuoleman jälkeen juurikaan käynyt perheeni kesäpaikassa. Itse asiassa en varmaan viimeiseen kymmeneen vuoteen. Se lienee minulle niin selvästi isäni paikka, etten ehdoin tahdoin halua mennä paikan päälle toteamaan, ettei hän siellä enää olekaan. Mieluummin säilytän mielikuvani.