1578789.jpg

Jo kaksi iloista vuotta valokuvatorstaita ja sitä juhlistamaan kaksi iloista jalkaa. Onnea!
Missä se on sanottu, että kasvomaalit on tarkoitettu vain kasvojen maalaamiseen, voihan niillä maalata kasvoja varpaisiinkin. Kuvastakoot nämä iloiset varpaat iloamme valokuvatorstain olemassaolosta.

Huolimatta tänäällisestä syntymäpäivästä, meillä odotellaan huomista kuin kuuta nousevaa. Huomenissa on meidän huusholliimme kotiutumassa pikkuruinen koiranpentu aloittelemaan yhteiseloansa meidän kanssamme. Voipipa olla, että lapsonen saattaa esiintyä näillä palstoilla useamminkin kuin kerran. Koittakaa kestää tai sitten hypätkää vain yli.Isäntä on kyllä todennut huomanneensa lähes kaikkien koiran omistajien olevan enemmän tai vähemmän höpsähtäneitä ja pelkää pahoin meistäkin tulevan sellaisia. Ei raukka tiedä talon naisväen jo olevan sellaisia.