Tänä talvena minulle on kyllä tullut ehdottoman selväksi se kuinka vaikeaa on elää ilman auringonvaloa. Pitkä pimeä talvi melkein ilman lunta ja lähes kokonaan ilman auringon valoa. Ensimmäinen keväinen kajastus pilven raosta ja heti oli paljon parempi olo. Se on sittenkin olemassa.
Enhän minä pimeää pelkää enkä kaamosta kammoksu napapiirin tuolla puolen syntynytkin. Kurjalta tuntuu tämä jatkuva sumu ja harmaus ja niiden mukanaan tuoma pimeys. Kuulaat pilvettömät pakkaset päihittävät tunkelon piviroikkelon milloin tahansa.
Kerrottakoon vielä etten ole mikään auringon palvoja. En kaipaa kuumia kesäpäiviä, en etelän aurinkoa enkä hellepäiviä. Kaipaan valoa, kirkkautta, kuulautta, valon ja varjon vaihtelua. Kaipaan kevään kirkkaita päiviä ja kuulaiden syyspäivien väriloistoa. Kaipaan vastavaloa, myötävaloa ja rakosista suodattuvan valon muodostamia varjokuvioita. Niitä ilman minun on vaikeaa elää.
Selvää siis lienee, että olen riippuvainen, mutta en halua tästä riippuvaisuudestani eroonkaan päästä.